Hyvinä iltoina kohoan kaupungin ylle
naakkaparvien viereen, ohi pulujen pulinan.

Katselen kaupungin hämärtyvää silhuettia.
Ponnistan väkevästi, kohoan lentoon.
Hypähtelen katoilta katoille.
Olen korkealla, niin korkealla
että alas katsoessa tunnen huimausta.

Liitelen lehtipyörteessä puistojen halki.
Auringon viime säteiden punertavassa hehkussa
kaarna laivalla purjehdin, omaan saareeni.
Uneen.

Lapsi on käsivarsillani, tiukasti
tuoksuen happamalta maidolta
hänen uneksiessaan, minäkin uneksin. Voin lentää!
Pieni äännähdys, unista kikerrystä
kulta nauha jota pitkin löydän todellisuuteen.